aleksi pöytäkangas syntynyt. 25 Tanska äänestää EU:n puolustusyhteistyöstä 7. aleksi pöytäkangas syntynyt

 
25 Tanska äänestää EU:n puolustusyhteistyöstä 7aleksi pöytäkangas syntynyt  With Mikko Haapanen, Aleksi Pöytäkangas, Nina Karusto, Juha Kanerva

Nämä suomalaiset presidentti Niinistö palkitsi kunniamerkillä – katso, onko listalla tuttuja. Studiossa Sanna Savikko ja Aleksi Pöytäkangas. By Aleksi Pöytäkangas, Inka Haukka | Yle. 50 Arvostetaanko perinteistä graffititaidetta? Studiossa Rosa Kettumäki ja Aleksi Pöytäkangas. 25 Stoltenberg jatkaa Naton pääsihteerinä 7. Toiveiden yön ensimmäinen osuus klo 23-24. Marketta 1 episode, 2019 Bambu Xavier Locquet. 11 Millainen Nato-maa Suomesta on tulossa? 7. Uutiset; Areena;Toimittajina Airi Saastamoinen ja Aleksi Pöytäkangas Puheenaiheita: Hellevaroitukset saavat höyryämään, sähkövehkeet liikenteessä kiellettävä lailla — paitsi että jotkut osaavat niitäkin käyttää asiallisesti, kuulokkeet ainakin pois, ikinä en ole ajanut edes oravan päälle, traktoreilla saatais kunnon ruuhka aikaan, astioiden palauttamatta jättäminen nostaisi. By Aleksi Pöytäkangas, Inka Haukka | Yle. 6. 45 Jälkidigi 8. Studiossa Rosa Kettumäki ja Aleksi Pöytäkangas. 19. Studiossa Marko Miettinen ja Aleksi Pöytäkangas. Hänet merkittiin Pelicansin nelosketjun vasempaan laitaan Roope Elimäen ja Aleksi Rekosen viereen. ), «Aamu-TV» (1997). With Anna Lehmusvesi, Aleksi Pöytäkangas, Kerttu Kotakorpi, Jani Nivala. Liity Facebookiin ja pidä yhteyttä käyttäjän Aleksi Pöytäkangas ja muiden tuttujesi kanssa. 1985. Toimittaja Lahdessa Marko Miettinen. joulukuuta 1998 (ikä 24) Vantaa, Suomi: Kansalaisuus. 11 Ukrainan tilanne viikonlopun jälkeen 7. 1. 7. 40 Pohjois-Irlannin odotukset Britannian pääministerille 7. 40 Tampereen saldo jääkiekon MM-kisoista 7. 11 Missä kunnossa USA:n ja Kiinan suhde on? 7. Avaa kuvien katselu. Eläketu…Mitä kyberiskuilla tavoitellaan?: Directed by Suvi Saarinen. Mikä Ahvenanmaan strateginen merkitys on? 6. 2019-11-24 14:26:54. 25 Espanjan kuivuus näkyy pian hedelmäosastolla 7. Ositussopimus tai osituskirja on käytännössä kaksivaiheinen asiakirja: Osituksen toimittaminen tapahtuu kahdessa vaiheessa. Nykyajan ihmiselle on monasti jäänyt menneisyyden perinteistä vain hajanaisia paloja. Jouluaattoaamun tunnelmissa Aleksi Pöytäkangas. 1840 11. 50 Millä tavoin valetietoa levitetään? 9. Miten historiallisessa murrosvaiheessa nyt elämme?: Directed by Tiina Laakso, Emma Suni. 26 Naisten jenkkifutiksen MM alkaa Vantaalla 8. Find exactly what you're looking for! 6. Toimittajina Olli Haapakangas ja Aleksi Pöytäkangas Puheenaiheita: Mistä johtuu että kaverit ajaa Mersulla, ja minä kävelen? Lisää sovittelua oikeusasteisiin. 40 Laaja kunta-alan lakko alkaa tänään 7. With Ilkka Lahti, Aleksi Pöytäkangas, Kerttu Kotakorpi, Rikhard Husu. 5 442 käynnistyskertaa. 1732 Ilmajoki, Röyskölä, Kuhnala, kastettu 2. Toimittaja Aki Laine. Occasionally also shortened from Aleksanteri (“Alexander”). sister. PENTTI RASINKANGAS JA JPP - Suo nukahtaa 6. 25 Ukrainan viljakuljetukset ongelmissa 7. Toimittaja Atte Uusinoka. 44 Jälkiviisaat 8. Siirry sarjan sivulle arrow_forward_iosPuhelinlangat laulaa Sveriges Radio Finskassa ja Radio Suomessa. 11 Suomen ja maailman viljatilanne 8. Ei pidä naista haukkua, jos hän ei anna. Siirry sarjan sivulle arrow_forward_ios. Studiossa Aki Laine ja Aleksi Pöytäkangas. Juontajina Aleksi. Avaa Yle-sovelluksessa. 50 Miten Ropecon on muuttunut liki 30:ssä vuodessa? Studiossa Ilkka Lahti ja Aleksi Pöytäkangas. Ohjelma ei ole kuunneltavissa ulkomailla. 38 Vesa-Matti Loiri on poissa 7. 12 Hoitajilta ei sovintoesitykselle - mitä tapahtuu? 7. 44 Jälkinäytös 8. Itsetyydytyksestä apua yksinäisyyteen. 24 Suomen pullonpalautus maailman kärkeä 8. Lukiko uutisen toimittaja Aleksi Pöytäkangas vai Olli Haapakangas? Anonyymi. Ajokortista luopuminen rajoittaa iäkkään ihmisen mahdollisuuksia liikkua mielensä mukaan. Miljardööri-investoija, Jacksonien perheystävä Ron Burkle osti hiljattain kuuluisan suurtilan 22 miljoonalla dollarilla eli reilulla 18 miljoonalla eurolla, kertoo Wall Street Journal. Syntynyt / Kastettu [email protected] Maksuhäiriömerkinnän poistuminen nopeutuu 7. 26 Miltä tilanne Ukrainassa näyttää? 7. MARTINA McBRIDE - Wild Night 4. 12 Hiihtokeskukset uusivat kalustoaan. 39 Millaisessa väestökriisissä Suomi on? 6. Studiossa Sanna Savikko ja Aleksi Pöytäkangas. 2023 13:08 Kotimaiset julkkisjuorut. #privateplane / Aleksi Pöytäkangas DJ NDe Tiia HaalasStudiossa Ilkka Lahti ja Aleksi Pöytäkangas. 6K views, 11 likes, 0 loves, 1 comments, 3 shares, Facebook Watch Videos from AlfaTV: Kansan kesken tänään aiheena valokuvaus, pysy kanavalla !Kansanradion toimittaa Aleksi Pöytäkangas Ota kantaa ohjelman aiheisiin soittamalla Kansanradion puhelinvastaajaan 0800 154 64, WhatsApp 04455 15464 tai sähköpostitse kansan. 45 Miten Nato on muuttunut parissa kuukaudessa? 7. 24 Yli-Iin Kierikistä löytyy ikkuna kivikauden elämään 8. Radio Suomen Päivä. 2022 klo 8. Millaista yhteistyötä rajakunnat tekevät Venäjän kanssa?: Directed by Johanna Halme. 50 Mitä Junnila-jupakasta jäi käteen, Ben Zyskowicz? Studiossa Rosa Kettumäki ja Aleksi. Lennot alkavat Aleksin perehdytyksellä EFHK-proseduureihin Finavian liikelentoterminaalissa. 40 Eurooppa-neuvosto kokoontuu Brysseliin 6. 38 Sotaraportti Ukrainan Harkovasta 6. Vaalitulosta paketoimassa Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Veikko Isotalo ja Tampereen yliopiston tutkijatohtori Josefina Sipinen. 6. sister. Studiossa Aleksi Pöytäkangas. Nyt hallituspuolue kristillisdemokraatit on kyseenalaistanut Junnilan vuonna 2019 tekemän kirjallisen kysymyksen. 24 Muumien jääluola houkuttaa matkailijoita Leppävirralle 8. 24 Varo verkkopetoksia ja nettihuijareita! 8. Release Calendar Top 250 Movies Most Popular Movies Browse Movies by Genre Top Box Office Showtimes & Tickets Movie News India Movie Spotlight. Studiossa Totti Toivonen ja Aleksi Pöytäkangas. 40 Eurooppa-neuvosto kokoontuu Brysseliin 6. Aleksi Pöytäkangas ja Timo Lahtinen kävivät Helsinki-Vantaalla Piper Arrow -koneella, ja ehtivät moikata siellä Sami Saikkosta, joka oli ilmojen tien päällä pienellä Cessna 152 -koneella. Frozen ATPL. Join Facebook to connect with Aleksi Pöytäkangas and others you may know. netvisor. 50 Ami Värtö parantaa maailmaa Instagramissa. 50 Asuntoflippaaja Meja Hynynen. Myös YK:n palestiinalaispakolaisten järjestö suhtautuu myönteisesti Syyrian hallituksen päätökseen sallia pakolaisten paluu alueelle. Studiossa Ilkka Lahti ja Aleksi Pöytäkangas. Pitkään olin nunna. Perhevapaauudistus astuu voimaan tänään - haastattelussa sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen: Directed by Tiina Laakso. 45 Jälkipörssi 8. yle. 45 Jälkihiki 8. 45 Jälkipörssi 8. Omat avaukset numeroon 0800 154 64 tai WhatsApp numeroon 044 55 154 64. Viik Elina Aulikki. Täältä tullaan. 45 Jälkiviisaat 8. Miten Euroopan talousongelmat näkyvät Suomessa?: Directed by Mirkka Tuominen. 40 MM-lätkässä häämöttävät mitalipelit 7. Vakuutusyhtiöt, hulevesi paritalossa, asiaa hallitukselle. arrow_back_ios arrow_forward_ios. julkaistu pe 29. Haastateltavina ovat opiskelijat Aino Syväniemi ja Heikki Tervonen sekä LUT:in. 7. 3. Mitä seurauksia syntyvyyden laskusta koituu?: Directed by Tiina Laakso. Vaihtomtv3. 11 Onko Ukrainan vastahyökkäys alkamassa? 7. s. 11 Suomi alkaa laatia budjettiaan ensi vuodelle 7. Juontajina Aki Laine ja Aleksi Pöytäkangas. Mini Bio (1) Aleksi Pöytäkangas is known for Nyrkki (2019) and Aamu-TV (1997). 44 Jälkihiki 8. With Sanna Savikko, Aleksi Pöytäkangas, Matti Huutonen, Ville Blåfield. 30. 43 Miten Venäjän joukot toimivat Ukrainassa? 6. Abrah. fi Uutiset Areena Urheilu Valikko. Emphatic Author, Specialized Nurse and World Travel Expert, who loves Antiques and Gardening. 40 Marin tapaa Pohjoismaiden pääministerit Oslossa 7. Excellent troubleshooting and debugging skills. BRIAN HYLAND - Sealed With The Kiss 7. 7. 6. Huomenta! Tähän aamuun teidät johdattelevat Sanna Savikko, Aleksi Pöytäkangas ja Elias Paakkanen. Haastattelussa varatoimitusjohtaja Katri Makkonen konsulttiyhtiö Milttonista ja pääsihteeri Kaari Mattila Ihmisoikeusliitosta. Aseeton palvelus vastaa muuten normaalia varusmiespalvelusta, mutta se ei sisällä asekoulutusta. Studiossa Sanna Savikko ja Aleksi Pöytäkangas. Toimittajina Aleksi Pöytäkangas ja Airi Saastamoinen Soita omat uudet avaukset tai kommentit tästä ohjelmasta Kansanradion puhelinvastaajaan 0800 154 64 tai lähetä sähköpostia kansan. Onko jengirikollisuus vakiintumassa Suomeen?: Directed by Tiina Laakso. Haastattelussa yksi kyytien tarjoajista Sari Toivonen. 8. Studiossa Rosa Kettumäki ja Aleksi Pöytäkangas. 45 Jälkidigi 8. 40 Ahvenanmaa täyttää 100 vuotta 7. Trullit ja kokkojen poltto muistuttavat esihistoriallisesta maailmasta, jossa tietäjillä ja ennustajilla oli iso rooli. Studiossa Anna Lehmusvesi ja Aleksi Pöytäkangas. Jokaiselle sukupolvelle on syntynyt merkittävä pelikonsolinsa, joka hehkuttaa oman aikansa lapsuuden tarinoita ja ääniä. Edessä on vilkas kesätapahtumien viikonloppu. Viikonlopun aikana kentällä päivystää EFHK-tuntijamme Aleksi Pöytäkangas ja lennonopettajat. 40 Viron reaktiot Nato-kokoukseen 7. Movies. 11 Pommitukset niittävät tuhoa puolin ja toisin Ukrainassa 7. 44 Jälkiviisaat 8. 12 Unkarin vaalit - mikä merkitys Euroopalle? 7. 12 Tupakantumppeja keräämässä 8. 1753 Ilmajoki. Jaa ohjelma. 1853 25. 40 Mariupolin satamakaupungin tilanne kiristyy 7. Anonyymi. Studiossa Sanna Savikko ja Aleksi Pöytäkangas. Yli-Tuina Kasperi JohannesKansanradion toimittajina: Aleksi Pöytäkangas ja Airi Saastamoinen Soita oma uusi avauksesi tai ota kantaa lähetyksessä käytyyn keskusteluun 0800 154 64 tai lähetä esimerkiksi WhatsApp-ääniviesti 044 55 154 64. Studiossa Lena Nelskylä ja Aleksi Pöytäkangas. 50 Taina Liekari käveli Espanjasta Suomeen 9. arrow_back_ios arrow_forward_ios. 11 Mikä on venäläisen rahan rooli Suomessa? 7. Meteorologi Nina Karusto kertoo, millaiseen säähän festarikävijöiden kannattaa varautua. 40 Hoitajien mielenosoitus Helsingissä 7. 50 Taina Liekari käveli Espanjasta Suomeen 9. 18 Suomessa valmistaudutaan Nato-ratkaisuun. 44 Jälkinäytös 8. Toimittaja 1 episode, 2019 Usva Kärnä. 40 Tältä tilanne Kiovassa nyt näyttää 6. Juontajina Aki Laine ja Aleksi Pöytäkangas. Liity Facebookiin ja pidä yhteyttä käyttäjän Aleksi Pöytäkangas ja muiden tuttujesi kanssa. 11 Puolustusministeri Antti Kaikkonen ja Suomen Nato-haaveet 7. People. Näytä lisää. Mielenilmauksessa luetaan koronarajoitusten kurittamien kulttuuri- ja tapahtuma-alojen vaatimukset sulkujen ja rajoitusten purkamiseksi. 12. 9. Huoli läheisistä on suuri, kertoo Kulikova. Näin hienon välineen sekatyömiehenä ääneni kajahtaa ajoittain aikamerkin päätteeksi uutisissa ja joskus merisään alkutunnuksen jälkeen. Ylen tuoreinta kannatuskyselyä kommentoi valtio-opin professori Elina Kestilä-Kekkonen Tampereen yliopistosta. Hän sai myös tehomerkinnän +1. Add to Watchlist. 11 Helleaalto kurittaa eteläistä Eurooppaa 7. Moonin mukaan edessä on haasteita, mutta Kimin ja hänen välillä on syntynyt luottamus ja ystävyys. 11 Miten varusmiehiä pitää kouluttaa? 8. julkaistu to 11. Minkälaisia energiaremontteja on tehtävissä? Haastattelussa vaikuttamis- ja tutkimusjohtaja Tuomas Viljamaa Isännöintiliitosta. 45 Jälkiviisaat 8. Tiistaina lähetystä juontavat Rosa Kettumäki ja Aleksi Pöytäkangas. Ohjelman toimittaa Aleksi Pöytäkangas Omat uudet avaukset tai kommentit tähän ohjelmaan voit soittaa numeroon 0800 154 64 tai voit lähestyä sähköpostilla osoitteeseen kansan. Studiossa Rosa Kettumäki ja Aleksi Pöytäkangas. Aleksi Pöytäkangas. Riittääkö rakennuksille työvoimaa ja rakennusmateriaalia?: Directed by Tiina Laakso. 6. 50 Suomalaiset mukaan tiedeolympialaisiin. Mihin viime viikolla alkanut pankkien kriisi voi johtaa? Viime viikolla. Aleksi Pöytäkangas. 12 Arktisten lintujen muutto käynnissä 8. 44 Jälkiviisaat 8. 7. Ohjelma toimitetaan ja lähetetään Helsingin Pasilasta, mutta se voidaan väliaikaisesti lähettää. Vuosina 2007-2010 Suomessa pohdittiin laajasti, kuinka yhteiskunnan ulkopuolella eläviä thaihierojia tulisi auttaa ja tukea. Nykyään täyttä kuraa, halihali pusipusi, vihervasureiden aamuorgiat veronmaksajien kustannuksella. Today at 12:47 AM. Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64. fi Uutiset Areena Urheilu ValikkoToimittajina Olli Haapakangas ja Aleksi Pöytäkangas Puheenaiheita: Ei pehmeitä mattoja kouluun! Kuurot pelottaa. 17 Ortodoksisen kirkon rooli Venäjän hyökkäyssodassa 7. Toimittajana Jeanette Björkqvist. 11 Kuinka sananvapautta tulisi puolustaa? 8. 6. Vuosikymmenten aikana Ylen arkistoihin kertyneet musiikkiaarteet ovat nyt kaikkien ulottuvilla. – Päällimmäinen ajatus on, että harmittaa. WhatsApp -viesti studioon 040 14 55. View Aleksi Pöytäkangas’ profile on LinkedIn, the world’s largest professional community. November 29, 1904. Perjantantaina Suomen keskusrikospoliisi kertoi, että se. 11 Missä kunnossa USA:n ja Kiinan suhde on? 7. 44 Venäjä iskee kovalla kädellä siviili-infrastruktuuriin 7. 40 Suomen historiallinen Nato-ratkaisu syntymässä 7. Studiossa Marko Miettinen ja Aleksi Pöytäkangas. Stars. 7K views, 10 likes, 0 loves, 1 comments, 3 shares, Facebook Watch Videos from AlfaTV: Kansan kesken tänään aiheena valokuvaus, pysy kanavalla !Toimittaja Kirsi Lönnbladin haastateltavana yrittäjä Ville Laakso. 40 Suomen ortodoksit valmistautuvat pääsiäiseen 7. Abraham Joh. Marketta avioitui puolisonaan Erkki Simonpoika Ala-Kirkon-Kokko, jonka vanhemmat olivat Simo Simonpoika Kirkon-Kokko ja Susanna Jaakontytär, 25. fi. Tulitaukosopimus Israelin ja Hamasin välillä syntyi lauantai-iltana. Ohjelmia tarjoomme täältä, Pasilasta, paikan päältä. Genealogy for Saara Wilhelmiina Juhantytär Pöytäkangas (Notko) (1853 - 1903) family tree on Geni, with over 245 million profiles of ancestors and living relatives. 46 Jälkinäytös 8. 10 Ranskassa alkaa kuuma. 12 Kunta-alan lakko vaikuttaa perheiden elämään 8. Studiossa Marko Miettinen ja Aleksi Pöytäkangas. Lisää suosikiksi. Aleksi has 1 job listed on their profile. 50 Pandemia sai pohtimaan työn mielekkyyttä. Protestoijien vaatimuksena oli saada Trump lopettamaan vihamielisena pidetyt puheet. Lento oli lähtenyt matkaan Malmin lentopaikalta. ANNE-LIE RYDE - En natti i Moskva 5. Esimerkiksi öljylämmityksestä luopuminen voi kuitenkin olla ongelmallista erityisesti harvaan asutuilla seuduilla, joissa kiinteistöjen arvot ovat laskeneet. With Ilkka Lahti, Aleksi Pöytäkangas, Laura Tuomola, Anu Rummukainen. Runsas lumentulo on houkutellut lapset lumihommiin. Toimittaja Katri Tapolan haastattelussa pirkkalalaiset Arto Ahlberg, Matti Kauppinen ja Katriina [email protected] Nato-neuvottelujen tilanne Turkin kanssa 7. 1853 Isä Nyb. With Totti Toivonen, Aleksi Pöytäkangas, Nina Karusto, Timo Soini. Siirry sarjan sivulle arrow_forward_iosEuroopan parlamentissa istuva keskustan pitkäaikainen kansanedustaja ja vaikuttaja Mauri Pekkarinen on sitä mieltä, että suurin tähän tilanteeseen johtanut virhe oli hallitukseen lähteminen neljä vuotta sitten. Kotimaan politiikassa kuohuu: Directed by Tiina Laakso. Kisu ry ylläpitää kohtaamispaikkaa KIMIä Kirkkonummen keskustassa Eerikintörmässä. 6. 40 Hoitoalan lakko alkoi 7. Entinen Moskovan-suurlähettiläs: Venäjällä on velvollisuus pitää huolta turvallisuudesta Ylen aamussa Suomen entinen Moskovan-suurlähettiläs Mikko Hautala kommentoi, että Venäjällä on velvollisuus pitää huolta lähetystöjen turvallisuudesta Wienin diplomaattisopimuksen. 12 Hoitajilta ei sovintoesitykselle - mitä tapahtuu? 7. Sitten hän selittää. 45 Jälkiviisaat 8. 44 Jälkihiki 8. 44 Jälkipörssi 8. 39 Eteneekö EU:n kuudes pakotepaketti? 7. 6. 4. 1,6 mijë views, 11 likes, 0 loves, 1 comments, 3 shares, Facebook Watch Videos from AlfaTV: Kansan kesken tänään aiheena valokuvaus, pysy kanavalla !Aleksi Pöytäkangas. Sitten hän selittää tyttärenpojalleen rauhallisesti, miksi sota ei olisi yhtään kiva asia. 24 Opiskelijat hakevat kuumeisesti asuntoja 8. 50 Sutinaa ja suhmurointia Suomen luonnossa. 39 Eteneekö EU:n kuudes pakotepaketti? 7. fi. See the complete profile on. 11 Uusien polttomoottoriautojen myynti EU:ssa loppumassa 8. Studiossa Atte Uusinoka ja Aleksi Pöytäkangas. Aleksi Pöytäkangas is on Facebook. 53 G7-maat neuvottelevat tuesta Ukrainalle 7. 25 Ukrainan viljakuljetukset ongelmissa 7. 12 Talkootyöt aiheuttavat taloyhtiöissä riitoja. Actor: Nyrkki. With Rosa Kettumäki, Aleksi Pöytäkangas, Aleksi Lohtander, Rain Kooli. With Rosa Kettumäki, Aleksi Pöytäkangas, Aleksi Lohtander, Maxim Fedorov. June 24, 1910. . Tampereelle, Kissanmaan kaupunginosaan, rakennetaan Suomen ensimmäinen asuinkäyttöön tuleva kiertotalous-kerrostalo. 45 Jälkihiki 8. 11 Suomalainen ja pohjoismainen sananvapaus 7. Pekkarista haastattelee Joni Pakarinen. Pihlajavesi Syntynyt / Kastettu 9. Kansanradion juontajat Airi Saastamoinen ja Aleksi Pöytäkangas aloittavat jakson yhtymällä ensimmäisen puhelun ulvontaan, auuu! Ei siis ihme, että Virpi Suutari lisäsi lyhytdokumenttinsa. With Sanna Savikko, Aleksi Pöytäkangas, Joonas Koskela, Henri Pitkänen. 7. 6. 6. 40 MM-lätkässä häämöttävät mitalipelit 7. 25 Viron fossiilivoimalat tulossa tiensä päähän 7. Aleksi Pöytäkangas. Pekka Nykänen. Search 250 million profiles and discover new ancestors. Kansanradio on Yleisradion vuodesta 1979 toiminut yleisönosastotyyppinen radio-ohjelma, johon kuuntelijat voivat osallistua soittamalla puhelinpäivystykseen tai -vastaajaan, sähköpostitse tai kirjeitse. Lentoyhtiö Ryanairin Dublinista Zadariin matkalla ollut lentokone joutui perjantai-iltana tekemään hätälaskun matkustamon ilmanpaineen laskettua äkillisesti. 24 Golf-harrastus suosiossa 8. 11 Turkin ja Venäjän johtajat tapaavat 7. 11 EU-huippukokous pui Ukrainan tukemista 7. Minkälaisia asioita saamelaiset haluavat komission käsittelevän? Haastattelussa totuus- ja sovintokomission pääsihteeri Anni-Kristiina Juuso sekä puheenjohtaja Irja Jefremof. 12 Euroopan tulevaisuutta pohditaan Turussa 8. Kirjailija Juha Itkosen tuore kirja Ajatuksia perheestä kertoo Itkosen kasvamisesta isäksi ja 2020-luvun vanhemmaksi. 39 Saadaanko Venäjä vastuuseen sotarikoksista? 6. Seinäjoella käynnissä olevan Provinssin vastaava tuottaja Ville Koivisto puolestaan kuvailee, millä tavalla tapahtumajärjestäjät joutuvat huomioimaan esimerkiksi erilaiset sään ääri-ilmiöt. Viikonlopun aikana kentällä päivystää EFHK-tuntijamme Aleksi Pöytäkangas ja lennonopettajat. Studiossa Ilkka Lahti ja Aleksi Pöytäkangas. Floridassa julistettiin hätätila punainen vuorovesi -ilmiön vuoksi – rannoilta löydetty jopa 100 tonnia kuolleita mereneläviä. Simi Anna Sofia Eveliina. Kirjaudu sisään. Juontajina Aleksi Pöytäkangas ja Atte Uusinoka. biography, photo, best movies and TV shows, news, birthday and age. 40 Viron maatalouteen julistettu poikkeustila 7. Sen omisti porilainen Mediatakojat Oy. 14 Ruoka- ja ilmastokriisi puhuttaa maailmalla 8. 44 Jälkidigi 8. 45 Jälkinäytös 8. 8. Bileitä on juhlittu Helsingissä julkkist. 45 Pakotteiden vaikutus Venäjään 7. 15. Ohjelma lähetetään sunnuntaisin puoleltapäivin Yle Radio Suomessa. Toimittajina Aleksi Pöytäkangas ja Airi Saastamoinen. 38 Ukraina iskee takaisin pidemmällä tähtäimellä 6. 50 Pianomusiikin johtaja Niklas Pokki. Minkälainen pettymys tämä on ja miten puolueiden toiminta jatkuu, vai jatkuuko? Haastattelussa Liberaalipuolueen puheenjohtaja Lassi Kivinen ja ehdokkaana ollut tutkija Nina Sneitz. Kanava kuului Jyväskylässä ja Äänekoskella. Minkälaisia asioita saamelaiset haluavat komission käsittelevän? Haastattelussa totuus- ja sovintokomission pääsihteeri Anni-Kristiina Juuso sekä puheenjohtaja Irja Jefremof. With Lena Nelskylä, Aleksi Pöytäkangas, Elias Paakkanen, Ville Blåfield. 50 Annukka Cederlöf ja uusi elämä maalla. Kalliit tikit Lapissa. 50 Muusikko J. 7. Aleksi Pöytäkangas is known for Nyrkki (2019), Kaikki huutaa Dingo! (2020) and Aamu-TV (1997). Kuinka sananvapautta tulisi puolustaa?: Directed by Tiina Laakso. Ohjelmia tarjoomme täältä, Pasilasta, paikan päältä. 42 Jälkipörssi 8. Juontajina Aleksi Pöytäkangas ja Atte Uusinoka. 6. 40 Pohjois-Irlannin odotukset Britannian pääministerille 7. 46 EU-maissa on näkemyseroja energiasta 7. Tilan Burklelle myi sijoitusyhtiö Colony. 12 Kesä alkaa Leppävirran ukulelefestareilla 8. Olisipa kiva, kun tulisi sota, hän sanoo lakanoiden viikkaamisen lomassa. Toimittaja Petri Kivimäki selvittää miten minä-pronomini eri puolilla Suomea vuonna 2022 sanotaan. 38 Vesa-Matti Loiri on poissa 7.